Toiminnanjohtajan tervehdys

 

 

Tervehdys pitkästä aikaa kaikille rakkaille ihmisille!

 

Joitakin ajatuksia matkan varrelta: Työ menee eteenpäin pienistä vastuksista huolimatta. Valitettavasti meidän kassijonomme ovat pidentyneet. Se on valitettavaa siksi, että en haluaisi, että kenenkään tarvitsisi hakea ruokaa jonosta. Onneksi kuitenkin vielä on ruokaa riittänyt jaettavaksi.

 

Talvella jouduimme vaihtamaan toisen automme uuteen, kun korjauskulut menivät yli voimiemme. Muuten olemme pystyneet maksamaan kaikki kulumme.

 

Tiloissamme on ollut paljon väkeä kokouksissa, ja ihmisiä on tullut uskoon. Työmme tarkoitushan onkin ollut evankeliointi, Nurmen Pekan sanoin: "soppaa ja evankeliumia". Tiloissamme on ollut paljon myös muiden järjestämiä tilaisuuksia, Uskollisesti  Pirkko oman joukkonsa  kanssa on aina järjestänyt  kahvitukset ja muut tarjoilut  tilaisuuksiin.

 

Vuoden kohokohta, Jeesus festivaalit ovat tietysti taas heinäkuussa 7-9.7. Ajatuksissani on ollut järjestää myös meille naisille jotain omaa syksymmällä. Miltä kuulostaisi tipaton perjantai pienen sanan, kahvin ja kuuman makkaran kera perjantaisin? Eli tässä joitakin ajatuksia omasta päästäni.

Toivotan armorikasta, siunattua vuoden jatkoa kaikille!

 

RiittaTv. Riitta Ahonen, toiminnanjohtaja